Yritysneuvonta

Palveluni kohdistuvat:

Yritysidea, Aloittava yritys, Kasvu/uudistuminen

Marjut Rima

Olen Marjut Rima ja teen inspiroivaa työtä markkinointikonsulttina ja -kouluttajana asiakkaiden palveluksessa; suunnittelijana ja strategina, tekijänä ja kannustajana.  Aloittavien ja muutoshakuisten yrittäjien neuvojana avaan keinoja myynnin tehostamiseksi ja uusien ideoiden käyttöönottamiseksi. Varsinkin mikro- ja pienyrittäjät hyötyvät matalan kynnyksen lähestymistavasta, jossa selvitetään kaikki alan ammattitermit ja -jargonit, luodaan jokaiselle sopiva toimintamalli ja -suunnitelma, jota pystyy tarvittaessa ihan itsekin toteuttamaan ja seuraamaan. Käytännön taustani on myynti- ja markkinointitehtävissä, monipuolisissa haasteissa eri toimialoilla kotimaan kaupassa ja viennissä. Digi-ajan uudet markkinointikeinot otin käyttöön jo 2000-luvun alussa, mutta edelleen vannon myös aktiivisen henkilökohtaisen myyntityön, tehokkaan asiakkuuksien hoidon ja erinomaisen asiakaspalvelun nimiin. Koulutukseltani olen KTM ja laajempaa osaamista olen päivittänyt Suomen Yrittäjäopiston parivuotisella ”Yritysneuvojan erikoisammattitutkinnolla”, joka päättyi marraskuussa 2020. Kun päivittäin teen markkinointiviestintää ja myyntiä ihan käytännössä, niin taidot pysyvät hyvässä vireessä. Rima Oy on perustettu tammikuussa 2006 ja konsultin roolista olen saanut liittyä mukaan menestyvien yritysten johtotehtäviin, viimeksi terveys- ja hyvinvointialalla. Olen aina osallistunut strategiasuunnittelun lisäksi käytännön toteutukseen ja seurantaan. Kouluttajan roolissa olen vetänyt sisällöltään räätälöityjä kokonaisuuksia, järjestöille, yrityksille, yksittäisille yrittäjille ja yritystoimintaa harkitseville.

Käytä hyödyksesi veloitukseton palveluni

Tutustumistapaaminen ja alkuneuvonta

Palvelun kuvaus

Ensitapaamisella kartoitetaan tavoitteet ja mahdollisuudet sekä luodaan raamit tuleville toimenpiteille ja visioille.
– Olen Helsingin Uusyrityskeskuksen kumppanina (noin 5 vuoden ajan) tavannut monia aloittavia eri alojen yrittäjiä, eri taustoilla, resursseilla ja tavoitteilla. Heiltä kaikilta olen oppinut todella paljon ja saanut puolestani jakaa heille osaamistani ja rohkaista ryhtymään yrittäjiksi.
– Koulutukset suunnitellaan kartoittamalla myös osallistujien toiveet ja tarpeet.

Varaa aika

Varaa tapaaminen kotisivun lomakkeella, sähköpostilla tai puhelimitse!

Muut palveluni

Avainsanat

markkinointiystävä, Rima, yritysneuvonta, myynti, asiakaspalvelu, markkinointiviestintä